Selviytymiskeinoja

Aurinko nousee: 08.29 Aurinko laskee: 15.47 Päivän pituus: 7 h 18 min. Marraskuun puoliväliä eletään ja talvipäivänseisaukseen on vielä matkaa reilu kuukausi. Valittelun sijaan päätin koittaa uusia keinoja selviytyä pimeän ajasta ilman toimintakyvyn laskua - ostin kirkasvalolampun. Joka aamu aloitan työt kirkasvalolampun hehkussa ja tuijotan hetkittäin suoraan valoa kohti. Verkkokalvoa kirpaisee hiukan, mutta pää ei onneksi tule kipeäksi. Kokeilua on ollut vasta viikon, joten en uskalla vielä väittää lampun hyödyistä suuntaan tai toiseen.

Etätyöpäivät ovat työni etuja. Yksin työskentely auttaa keskittymään olennaiseen ja kotona voi muokata työskentelytilansa haluamakseen. 

Mietin, miten mentorini Wilma, voisi auttaa pimeän lamaannuttamaa ihmisemoaan. Wilmaa ei haittaa päivänpituus, mutta vesisaateesta Wilmakaan ei pidä. Toisinaan joo, mutta toisinaan muutama askel vesisaateessa on Wilmalle liikaa. Wilman päivä alkaa venyttelyllä. Siinä auttaa aamuisin myös ihmisveli Jere, joka venyttelee Wilmaa nostaen Wilman jalat korkealle kroppaansa vasten. Tärkeä tapa on kasvanut kadehdittavaksi rutiiniksi asti. Itse kaihdan rutiineja, mutta juuri ne tekisivät minunkin elämästäni helpompaa. 

Wilman aamurutiineihin kuuluu nykyään myös aamupala, johon kuuluu kanan lihan ympäröimä puruluu, koirankeksi ja ehkä joku kolmas luonnonmukainen koiranherkku. Wilma muistuttaa aamupalastaan minua heti, kun olen päässyt tolpilleni ja saanut juuri ja juuri silmät auki näkemään. 

Päivisin Wilma joutuu olemaan muutamia tunteja yksin. Uskoisin, että Wilma käyttää odotusajan nukkumiseen. Todisteina tässä on ihmisveli Jeren myllätty päiväpeitto ja nukkumisjäljet isännän puoleisen sängyn tyynyllä. Myönnän, että peitän Wilman nukkumisjälkiä, jottei isäntä kovin paljon pahastuisi. Vähän vaikea on ymmärtää, miksi juuri nämä paikat ovat Wilmalle tärkeitä nukkumapaikkoja, kun yöllä on kuitenkin sängyistä porttikielto.

Ihmisiä nukuttaa enemmän kaamosaikaan. Iltaisin ei enää ole virtaa kotitöihin ja sohvan imu on valtaisa. Wilman mielestä on ihan turhaa miettiä kotitöitä, jos väsymys voittaa. Otan tässäkin mallia rakkaasta mentoristani.

Valopilkkuja ennen pimeää

Syysloma on opettajan työn etuja. Se pätkäisee pitkähkön syksyn juuri sopivalla hetkellä. Lokakuussa vielä aurinkokin pilkahtaa. Valonsäteet ovat herkkua, jota kannattaa imeä varastoon. Wilma ja emo suuntaavat tuolloin perinteisesti Itä-Suomeen. Menomatka tehtiin tänä vuonna ’tyttöjen’ voimin. Matka meni hyvin, vaikka Wilma pelkääkin autossa. Pikkukoiran hinku päästä mukaan on sydäntäsärkevää. Pelosta huolimatta Wilma on ensimmäisenä pyrkimässä takapenkille.

Kohteeseen saavuttiin kahden pysähdyksen taktiikalla. Sanokaa mitä sanotte, mutta Wilma tietää, milloin käännytään päätieltä pikkutielle ja ollaan lähellä ’mummolaa’, vaikka matka kestääkin lähemmäs kuusi tuntia. Ja riemukkaan riehakkaana tervehditään isäntäväkeä. Jos voisin tuotaa yhtä paljon iloa kanssaihmisille kuin Wilma pienen elämänsä aikana, tietäisin tehneeni jotain tärkeää. Mutta minä olenkin vain ihminen. Ja kykyni elää tässä hetkessä on rajoittunut ja hyvin satunnaista. Lemmikkien tehtävä on kannustaaa meitä elämään tässä ja nyt. Ne ovat monessa muussakin asiassa esimerkillisiä, kuten uskollisuudessa ja rohkeudessaan.

Lomat ovat Wilmallekin tärkeitä. Suuri pihapiiri kaukana autotiestä suo mahdollisuuden vapauteen. Veikkaanpa, että iltapimeällä ja yöllä pihalla käy monenmoisia metsäneläimiä. Karhun jätöksiäkin on nähty pihan lähettyvillä. Yhtenä iltana Wilma alkoi haukkua sisällä ja varoitti meitä ulkona olijoista. Wilmalla onkin pieneksi koiraksi yllättävän jykevä ääni. Se saattaisi hämätä isommankin otuksen. Ja kyllä - suuri ego tuolla rakkaalla karvanaamalla onkin. Eikä minua pelota liikkua pimeässä kun Wilma on kaverina.

Lomapaikassa on monta sieluni maisemaa. Ja voin jopa väittää, että ne ovat virkistävän voimaannuttavia myös Wilmalle. Tällä syyslomalla oli muutama kuulakas päivä ja valokuvausvire oli vielä korkealla onnistuneen kännykkäkuvauskurssin jäljiltä. Järven tyyneys ja lepoon valmistautuvan luonnon hiljaisuus olivat pysäyttäviä meistä molemmista.