Tietoja

Hyviä opettajia kumpikin - koira ja emäntänsä

Wilma on sekarotuinen koira. Hänellä on tietämättään taitoja, joita ihminen arvostaa ja joista voi ottaa oppia. Minä perustin tämän blogin, koska haluan välittää tuota pikkukoiran viisautta ihmisille. Wilma on myös hauska tietämättään - totta, niin ovat keskimäärin kaikki eläimet, jos ne oppii tuntemaan ja asuu niiden kanssa. Lemmikki on enemmän kuin eläin, joka asuu nurkissa. Silloinhan lemmikkejä olisivat myös hämähäkit ja sokeritoukat ja kesäisin kärpäset ja hyttyset. Lemmikillä on oma persoona ja paikkansa perheessä.

Aion kertoa sinulle, mitä lemmikkini on minulle opettanut omalla persoonallisella olemuksellaan. Tulen myös julkaisemaan kuvia, joiden uskon koskettavan myös sinua - varsinkin, jos olet menettänyt sydämesi yhdelle tai useammalle sekarotuiselle koiralle.

Wilma on myös ihan tavallinen koira toisinaan - ilman emon (se olen minä) luomaa sädekehää. Raadollinen, vaativa ja ärsyttävä. Vai onko sittenkään? Sanotaan, että koirat ja isännät/emännät muistuttavat toisiaan. Peilaanko noina huonoina hetkinä vain omaa raadollisuuttani ja ärtymystäni koiraparkaan? Koirat ovat hyvällä tavalla simppeleitä ja mutkattomia. Ne eivät pysty peittämään iloa, surua, pelkoa tai kärsimystä. Ne eivät osaa valehdella niin kuin ihmiset. Pyrin tuomaan tähän blogiin myös koira-arjen haasteita ja niistä selviämistä huumorilla ja toisinaan tieteellisin perustein maustettuina.

Kun pysähtyy päivittäin katsomaan koiran olemusta ja läsnäoloa, omat huolet ja väsymys kaikkoavat tai ainakin kevenevät hiukan. Olennaista on, että on siinä samassa hetkessä lemmikkinsä kanssa - tuon pienen terhakan mentorin, joka jaksaa tehdä samat asiat joka kerta yhtä haltioituneena.

Sananen kirjoittajasta - kirjoittajan koirista

Lapsuusajan perheessäni oli (siitä asti kuin muistan), kaksi kissaa ja kaksi koiraa. Tykkäsin koirista, mutta en oikein teiniangstissani osannut rakastaa niitä kokonaisvaltaisesti. Koirat olivat vailla kunnon isäntää ja kasvattajaa, ja niistä kasvoikin hiukan hankalia: ensimmäinen veti kuin aasi lenkillä ja oli ehkä nimetty siskoni koiraksi kuin kenenkään muun. Kaunis koira, mutta kuriton. Kohtalokas viimeinen karkuretki päätyi paikallisen kuorma-autoyrittäjän auton alle.

Suomenpystykorva Jekku oli kova haukkumaan; hoiti siis tehtäväänsä niinkuin pitikin, mutta en oikein lämmennyt hänellekään. Hän kuoli vanhuuteen elettyään herroiksi vanhempieni hoivassa.

Wanda oli Wanda ja Wilma on Wilma

Wanda ja Jere-poika

Ensimmäinen oma koirani oli sekarotuinen Wanda, joka oli luonteeltaan todella lempeä ja lapsirakas. Wanda kulki aina mukana, missä sitten kävimmekään. Wandan viimeiset hetket tulivat yllätyksenä perheellemme. Wanda kuoli 13-vuotiaana vanhuuteen. Tyhjä tila kodissa Wandan jälkeen oli aistittavissa aina Wilman tuloon saakka. En ollut aikonut hankkia uutta koiraa ainakaan noin pian Wandan kuoleman jälkeen.

Vasta itse kasvatetun koiran kanssa pääsee todelliseen emäntä-lemmikki -symbioosiin. Lojaalisuus on tuolloin molemminpuolista. Kun tuon on kerran kokenut, siitä on aika vaikea luopua loppuelämäkseen. Wilma täytti tyhjän tilan kodissamme ainutkertaisesti - suloisesti sekarotuisena pikkukoirana.

Olen lämpimästi tervetullut Wilman elämän sivusta seuraajaksi.