26.3.2017

Kahdeksan viikon odotus

Kahdeksan viikon odotus auttaa valmistautumaan pennun perheeseen tuloon. Samalla pentu tutustuu uuteen perheeseensä. Wilman emo oli hyvin ystävällinen koira ja antoi meidän viettää aikaa pentujensa kanssa. Kävimme kyläilemässä pentueen luona keskimäärin kerran kahdessa viikossa.

Wilman pentue emon kanssa kolmen viikon ikäisenä.

Kolmeviikkoisia pentuja katsomassa

Koirapienokaiset möyrivät pitkin liukasta lattiaa. Välillä tassut pettävät alta. Kolmeviikkoisten pentujen liikkuminen aktivoi kaikki äiti-hoiva-rakkaus-vietit ja aiheuttaa hyvänolonhormonien ryöpyn elimistössä. Olen välittömästi ehdollistunut omaan pentuumme ja tuntuu, että näen vain hänet.

Jopa koiranpentujen nukkumista haluaa katsella ja aika pysähtyy.

Tapaamassa kuusiviikkoista pentua

Kuusiviikkoinen Wilma

Kuusiviikkoinen pentue

Kuusiviikkoisen pentueen vauhti oli jo kiihtynyt. Vikinän seasta saattoi kuulla jo haukuntaa. Pentujen persoonallisuudessa oli nähtävissä jo eroja. Wilma tykkäsi jo pienenä mennä nukkumaan sängyn alle taaimpaan nurkkaan. Sieltä hän sitten tuli pois kun siltä tuntui.

Videolla kuusiviikkoisen pentueen elämää

Ei kommentteja: