Koira valokuvassa

Linssilude

Wilma on tykännyt katsoa kameraan jo pienestä pitäen. Hänestä on otettu paljon kuvia ja hän osaa pyydettäessä pysähtyä patsaaksi hetkiseksi ja sitten luvan saatuaan taas jatkaa matkaa. Pääsääntöisesti tämä pätee, mutta välillä Wilmalla on omat jutut eikä kuvaus kiinnosta. Käytän kuvaustilanteessa samaa käskysanaa kuin silloin, kun laitan Wilman hihnaan vapaana olemisen jälkeen: Stop. Usein en edes halua, että Wilma katsoo kameraan vaan otan kuvia luonnossa ja luonnollisissa puuhissa. Valokuvassa on hyvä olla luonnollisuutta ja uskottavuutta. Vanhoja valokuvia plaratessani huomasin, että olen ottanut paljon kuvia takaa päin. Haluan, että luonto näkyy myös kuvassa ja se tunnelma, joka lenkillä on sillä hetkellä.

Eläin maisemassa

Valokuvaaminen on ainakin minulle hyvin tunneherkkä asia. Valokuvia ei voi ottaa milloin tahansa ja mistä tahansa. Eikä valokuvaaminen saa olla päätarkoitus koiralenkillä. Päätarkoitus on kuitenkin olla lenkillä ja luonnossa siten, että sekä koira että emo nauttivat olostaan. Usein otan kuitenkin kännykän mukaan. Jos kuvausinto yllättää tai päädyn johonkin huikeaan paikkaan, otan usein kuvan vähintään paikasta ja usein myös Wilmasta. Eläin maisemassa on enemmän kuin pelkkä maisemakuva. Eläin tuo kuvaan sielukkuutta ja uuden näkökulman.

Wilman kanssa metsälenkillä tammikuussa 2016. Ensimmäiset valonsäteen pitkään aikaan.

Koiran tasolle valokuvatessa

Eläimiä kuvatessa kannatta yleensä laskeutua niiden tasolle. Kuvan tunnelma muuttuu olennaisesti, kun kumartuu kameransa kanssa. Jos koira on tottunut kuvattavana olemisen, se ei häiriinny. Wilmasta saa parempia kuvia, kun on kameransa kanssa kauempana eikä hänen tarvitse tuijottaa suoraan kameraan. Edesmennyt koirani Wanda oli tässäkin asiassa erilainen kuin Wilma. Wanda tykkäsi katsoa kameraan eikä häiriintynyt yhtään vaikka kuvasin kuinka läheltä tahansa. Wanda myös osasi tulla ryhmäkuvaan ihmisten kanssa pyytämättä. Ihana Wanda!

Wandan kultaturkki kylpee luonnonvalossa.